Kiinan viranomaiset aloittavat uuden sääntelykampanjan mikrodraamasarjoille
Kiinan yleisradiohallinto (NRTA) on käynnistänyt marraskuun alussa alkavan kahden kuukauden sääntelyjakson, jolla pyritään rajoittamaan mikrodraamasarjojen sisältöongelmia ja tekoälyn väärinkäyttöä.
Kiinan yleisradiohallinto (NRTA) on ilmoittanut tiukentavansa mikrodraamasarjojen valvontaa 1. marraskuuta – 31. joulukuuta välisenä aikana. Kampanjan tavoitteena on puuttua erityisesti sisällön heikkolaatuisuuteen ja tekoälyteknologian tuomiin haasteisiin, kuten ”syväväärennöksiin” ja laittomaan sisällöntuotantoon.
Sääntely kohdistuu kahteen pääalueeseen: sisällön tuotantoon ja sen jakeluun. Viranomaiset aikovat poistaa alustoilta materiaalia, joka edistää väkivaltaa, syrjintää, epäeettistä käytöstä tai perhearvojen vastaista sisältöä. Lisäksi sääntelyllä pyritään hillitsemään tekoälyllä tuotettua sisältöä, jossa käytetään luvatta muiden kasvoja tai ääntä.
Jakelupuolella viranomaiset puuttuvat harhaanjohtavaan markkinointiin ja saman sisällön toistuvaan julkaisemiseen eri nimillä. Lisäksi algoritmien suositusjärjestelmiä vaaditaan monipuolistamaan tarjontaa, jotta vältetään samanlaisen sisällön dominoiva näkyvyys palveluissa.
Vuoden aikana Kiinassa on jo poistettu 75 000 sääntöjen vastaista mikrodraamaa ja suljettu yli 1 500 tiliä. Viranomaiset korostavat, että tiukan valvonnan ohella tavoitteena on tukea korkealaatuisten tuotantojen syntymistä taloudellisin kannustimin.