DC Studios julkaisee Clayface-elokuvan ensimmäisen trailerin
DC Studios ja Warner Brothers ovat julkaisseet ensimmäisen täyspitkän trailerin Clayface-elokuvalle, joka kuuluu DC Universe:n uuteen "Gods and Monsters" -kaareen. Elokuvan on ohjannut James Watkins.

DC Studios ja Warner Brothers julkaisivat torstaina odotetun ensimmäisen trailerin Clayface-elokuvalleen. Elokuva on osa DC Universen tulevaa "Gods and Monsters" -kaarta ja keskittyy hahmon alkuperätarinaan.
Alun perin elokuvaa kehitti kauhugenren tunnettu ohjaaja Mike Flanagan, joka sai inspiraationsa vuoden 1992 Batman-animaatiosarjan "Feat of Clay" -jaksosta. Flanaganin visio yhdisti body horroria ja traagista trilleriä. Vaikka Flanagan joutui jättämään projektin aikatauluongelmien vuoksi, elokuvan käsikirjoituksen kerrotaan säilyttäneen hänen alkuperäisen tarinansa pohjan. James Gunn ja Peter Safran, DC Studiosin johtajat, tukivat Flanaganin alkuperäistä suunnitelmaa ennen Water Brothersin päätöstä integroida elokuva uudelleen käynnistettyyn DCU:hun.
Ohjaajaksi tuli James Watkins, ja Hossein Amini teki käsikirjoitukseen joitakin muutoksia. Elokuva kertoo Matt Hagenin inkarnaation tarinan, joka esiteltiin ensi kerran anmimaatiosarjassa Creature Commandos, jossa hahmon ääninäyttelijänä toimi Alan Tudyk. Trailerissa korostuu elokuvan body horror -elementit ja synkkä tunnelma.
Clayface on yksi DC Comicsin tunnetuimmista konnista, joka pystyy muuttamaan muotoaan ja koostumustaan saven kaltaiseksi aineeksi. Elokuvan odotetaan tarjoavan syvällisen katsauksen hahmon psykologiaan ja hänen muodonmuutostensa kauhuihin.
Elokuvan julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu. Sen odotetaan saapuvan yleisön nähtäväksi osana DC Universen seuraavaa vaihetta.