Fortum aloittaa Seitenoikean voimalaitoksen kalatieselvityksen
Fortum Oyj on käynnistänyt alustavan selvityksen kalankulun ohitusratkaisun rakentamiseksi Seitenoikean vesivoimalaitokselle Ristijärvellä. Sen tarkoituksena on mahdollistaa järvilohen vaellus kutualueille.

Fortum Oyj on aloittanut alustavan selvityksen kalankulun ohitusratkaisun rakentamiseksi Seitenoikean vesivoimalaitokselle Hyrynsalmen reitillä, Emäjoen varrella Ristijärven kunnassa. Hankkeen toteutuessa järvilohet pääsisivät vaeltamaan noin 40 hehtaarin kokoisille mahdollisille kutualueille.
Selvityksessä tutkitaan erilaisia toteutusvaihtoehtoja teknisen toteutettavuuden, vaikutusten ja kustannusten näkökulmasta. Vaihtoehtoja ovat sekä tekniset että luonnonmukaiset kalatiet sekä olemassa oleva kalankulkuteknologia. Selvitystyötä tehdään yhteistyössä Ramboll Finland Oy:n kanssa sekä sidosryhmien ja paikallisten asukkaiden kanssa.
Projektiin kuuluu julkisia tiedotustilaisuuksia ja valtakunnallisen kalatiehankkeen osalta on perustettu myös seurantaryhmä, johon kuuluu edustajia paikallisista kalastus- ja vesiviranomaisista, Emojoki- ja Oulujärven kalastusalueista, Kainuun kalakeskuksesta, Luonnonvarakeskuksesta, Metsähallituksesta, Ristijärven ja Hyrynsalmen kunnista sekä Montan Lohi Oy:stä.
Seitenoikean ohitusratkaisun alustava selvitys valmistuu helmikuun 2024 loppuun mennessä. Sen tulosten pohjalta valitaan toteutettava ohitusratkaisu ja aloitetaan yksityiskohtaisempi suunnitteluvaihe.
Hanke on osa laajempaa toimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään vahvistamaan uhanalaisen järvilohen luontaista lisääntymistä Oulujärvessä. Toimenpiteet kohdistuvat Hyrynsalmen reitille, jossa sijaitsevat Oulujoen vesistöalueen kansallisessa kalatiestrategiassa määritellyt keskeiset kohdat.