Neste ostaa kapasiteettia Alankomaista uusiutuvien raaka-aineiden käsittelyyn
Neste on sopinut ostavansa entisen biodieseltehtaan Sluiskilista, Alankomaista. Tiloja käytetään uusiutuvien raaka-aineiden esikäsittelyyn ja varastointiin.',

Öljy-yhtiö Neste on sopinut ostavansa Electrawinds ReFuel B.V:ltä entisen biodieseltehtaan Sluiskilista, Alankomaista. Kaupan myötä Neste saa käyttöönsä esikäsittely- ja varastointikapasiteettia uusiutuville raaka-aineille.
Tiloja aiotaan hyödyntää Nesteen uusiutuvan dieselin jalostamoiden raaka-ainetarpeisiin. Yhtiön mukaan hankinta tukee sen kasvua ja mahdollistaa hankalampien, jätepohjaisten ja teollisesti vaikeasti käsiteltävien raaka-aineiden hyödyntämisen.
Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana. Sluiskilin tehdas on ollut tuotannossa tammikuusta 2015 lähtien, ja se otetaan käyttöön esikäsittelyyn ja varastointiin huoltotöiden jälkeen vuoden 2017 jälkipuoliskolla.
Neste on maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja. Yhtiö kehittää myös ratkaisuja lentoliikenteeseen ja muoviteollisuuteen.