Kallioperän rapautuminen voi tasapainottaa Grönlannin sulamisesta vapautuvia hiilidioksidipäästöjä

Uusi, Nature-lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että permafrostin sulaminen vapauttaa hiiltä, mutta kallioperän rapautuminen voi myös sitoa hiilidioksidia ilmakehästä. Tämä geologinen prosessi voi merkittävästi hidastaa ilmaston lämpenemistä, sillä se on ollut vähäisellä huomiolla ilmastomalleissa.

Ilmastonmuutoksen seurauksena permafrostialueet maailmanlaajuisesti sulavat, vapauttaen suuria määriä orgaanista hiiltä. Tämä hiili muuntuu joissa hiilidioksidiksi ja vapautuu ilmakehään, mikä kiihdyttää ilmaston lämpenemistä positiivisen takaisinkytkennän kautta. Tutkimus löysi todisteita siitä, että kallioperän rapautuminen voi kuitenkin tasapainottaa tätä kierrettä.

Tutkimuskeskuksena toimi Qinghain-Tiibetin ylänkö, joka on suurin yhtenäinen permafrostialue arktisen ja antarktisen alueiden ulkopuolella. Tutkimusryhmä keräsi tietoja 50 joesta varmistaakseen hiilidioksidin pitoisuudet ja teki kemiallisia analyysejä selvittääkseen biologisten ja geologisten prosessien yhteisvaikutusta hiilen kiertokulkuun sulavilla permafrostialueilla.

Tulokset osoittavat, että rapautumisen kautta tapahtuva hiilen sidonta voi kompensoida jopa 35 % jokien hiilidioksidipäästöistä koko tutkitulla alueella. Alueilla, joilla permafrostia on yhtenäisesti, rapautuminen sitoo 15 % päästöistä, kun taas alueilla, joilla permafrost on hajanaista tai kadonnut, sitoutumisaste voi ylittää 100 %. Tämä viittaa siihen, että kallioperän rapautumisen merkitys kasvaa permafrostin sulaessa.

Tutkijat korostavat, että rapautumisen vaikutus riippuu myös vapautuvien mineraalien tyypistä. Silikaattimineraalien rapautuminen, joka on yleistä Qinghain-Tiibetin ylängöllä, voi sitoa hiilidioksidia, kun taas sulfaattimineraalien, kuten pyriitin, rapautuminen voi lisätä päästöjä. Tutkimuksen monialainen lähestymistapa yhdistää epäorgaanisia ja orgaanisia hiilidioksidimalleja aikajänteillä, jotka ovat merkityksellisiä ihmiskunnalle.