Scania isännöi Pariisissa keskustelua kestävästä kuljetusjärjestelmästä
Yli 400 alan edustajaa kokoontui Pariisiin pohtimaan, miten kestävän kuljetusalan ratkaisut saadaan nopeammin laajamittaiseen käyttöön.

Scania järjesti Sustainable Transport Forum – Next Mile -tapahtuman, jossa keskityttiin siirtymään kokeiluhankkeista laajamittaiseen toteutukseen. Keskustelut korostivat, että tarvittava teknologia on jo olemassa, mutta sen yleistyminen vaatii infrastruktuurin kehittämistä ja johdonmukaisempaa poliittista ohjausta.
Ilmastotutkija Valérie Masson-Delmotte totesi, että tutkimus- ja kehitystyö on tehnyt mahdolliseksi siirtymän, mutta nyt keskiössä on skaalaus. Asiantuntijat nostivat esiin, että kestävä kuljetus kytkeytyy entistä vahvemmin teolliseen kilpailukykyyn ja energiahuoltovarmuuteen.
Scanian toimitusjohtaja Christian Levin peräänkuulutti eri sektoreiden välistä yhteistyötä, sillä nykyinen kehitystahti on liian hidas. Tapahtumassa korostettiin, ettei yksittäinen toimija voi ratkaista haastetta yksin, vaan tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä päättäjien, infrastruktuurin tarjoajien ja rahoituslaitosten kesken.
Tapahtuma osoitti selvän muutoksen vuosikymmenen takaiseen verrattuna: keskustelu ei enää pyöri teknisen toteutettavuuden ympärillä, vaan siinä miten investoinnit saadaan kohdennettua nopeammin laajamittaiseen käyttöön.