XPeng harkitsee Yhdysvaltain ja Kanadan markkinoille tuloa
Kiinalainen sähköautovalmistaja XPeng harkitsee laajentumista Pohjois-Amerikkaan. Yhtiö aikoo tulla Yhdysvaltain markkinoille poliittisen ilmapiirin salliessa ja arvioi parhaillaan mahdollisuuksia Kanadan markkinoille.

Kiinalainen sähköautovalmistaja XPeng harkitsee laajentumista Pohjois-Amerikan markkinoille. Yhtiön toimitusjohtaja He Xiaopeng ilmoitti, että yritys on valmis tulemaan Yhdysvaltain markkinoille, kun poliittiset olosuhteet sen sallivat. Samalla yhtiö arvioi mahdollisuuksia aloittaa toimintaa Kanadassa.
He Xiaopeng ymmärtää Yhdysvaltain nykyiset Kiinan autojen tuontirajoitukset, mutta totesi yhtiön olevan halukas menemään Yhdysvaltoihin, jos poliitiset ehdot muuttuvat. "Jos Yhdysvaltain politiikka sallii XPengin kaltaisten yritysten toimia paikallisesti tai tulla markkinoille ja rakentaa tehtaita, reagoimme ehdottomasti siihen", He sanoi.
Yhtiön mukaan Pohjois-Amerikan markkinoiden valloitus on tärkeää XPengin kasvulle ja globaalille teknologiselle kehitykselle. "Yhdysvallat on yksi tärkeimmistä markkinoista, joille XPengin on tultava, koska Yhdysvaltain markkinat auttavat meitä myös kehittymään paremmin", He lisäsi. Mies kuvaili myös Kanadan markkinoiden potentiaalia. Yhtiö on käynyt viimeisen puolen vuoden aikana keskusteluja Kanadan viranomaisten ja paikallisten kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on laatia pitkän aikavälin strategia, jolla XPeng voisi vakiinnuttaa asemansa paikallisena brändinä.
XPeng on jo aloittanut Euroopan laajentumisen. Yhtiö tekee yhteistyötä Magna-konsernin kanssa G9- ja G6-SUV-mallien kokoonpanossa sen tehtaalla Itävallassa. Lisäksi XPeng neuvottelee mahdollisesta yhteistyöstä Volkswagenin kanssa ja suunnittelee useiden tuotantolaitosten perustamista Eurooppaan, todennäköisesti Saksaan.